53. Sota bloggeria vastaan (kuulumisia)

Tosissaan ollaan nyt aika sodassa bloggerin kanssa... siis ton kuvanlisäyksen kanssa. Yritin äsken saada tänne niitä leirikuvia. Latas ne ongelmitta, mutta jos yrittää tallentaa tai julkasta niin koko juttu lagaa ja pahasti. Pitäis varmaan yrittää selvittää mistä johtuu.. (Eli nyt toistaseks on näitä supersuper tylsiä selitystekstejä ilman kuvia...)

No mutta, meidän viikkoon. Koko viikko on liikuttu rennon rankasti. Tänään oli ensimmäinen oikeasti rento päivä.


Sunnuntaina päätettiin lähteä kokeilemaan uimista. Uskalsin jopa toivoa, että saan Peten uimaan (hui, olipas outoa tunnustaa...). Sinnehän se poni sitten meni. Epäröimättä uimaan vaan. Ei siis uitu pitkiä matkoja, vain muutamia vetoja useampi toisto. Uimisesta Pete oli ihan innoissaan (en kyllä viime syksynä olisi uskonut...), mutta kauempana menevät veneet olivatkin sitten todella hurjia ja niitä piti kytätä ihan urakalla.

Maanantaina mentiin puomitreeniä. Alussa Pete oli aika vahva, eikä oikein olisi halunnut lyhentää ja odottaa laukassa. Taistelin kuitenkin avut läpi, jolloin saatiin hyviäkin pätkiä. Vaikka kokonaisuutena treeni ei ollut mikään ihmeellisen hyvä, niin olin ihan fiiliksissä tajutessani, että voidaan tehdä ihan oikeita asioita ja voin ihan oikeasti vaatia Peteltä jotain. Viime syksynä ja talvellakin ratsastaminen oli kuitenkin osaksi vielä sellaista, että mennään vähän sinne päin, kun mitään kauhean suurta ei voi vaatia. Nyt oikeasti vaadin, että pitää odottaa ja ottaa avut läpi. Sai mennä isompaa laukkaa, mutta ohjeet piti mennä perille. Tämä onnistui loppujen lopuksi ihan hyvin.



Tiistaina mentiin sitten koulupenkillä ja ajatuksena oli jatkaa puomeilla, mutta päädyttiinkin vastalaukkoihin. Vasemmassa kierroksessa oikea laukka nousi todella todella hyvin, jopa uralla. Vasemman nostot aiheuttivatkin sitten paljon enemmän vaivaa. Pete tarjosi kokoajan parempia ja parempia, napakampia takaa-alkavia nostoja... mutta aina oikeassa laukassa. Siinä sitten veti jossain vaiheessa herneen nenukkiin tehtävästä ja kuumeni niin paljon, että meinasi alkaa vähän pomppimaan. Tilanne oli sen verran koominen, ettei siinä oikein pystynyt kuin nauramaan. Ajatus Petestä keulimassa oli hauska, vaikkei todellakaan turvallinen. Päästiin kuitenkin tilanteesta nopeasti pois, eikä molemmat etujalat ehtineet käydä samaa aikaa ilmassa. Rauhoitin tilanteen ja sitten jatkettiin. Muutaman vasemman laukan noustua (tosin pienten kiemuroiden kautta), jätettiin asia muhimaan pääkoppaan ja ravasin hepan rennoksi. Tyytyväinen olin kuitenkin herran suoritukseen ja motivaatioon tehdä, sille vielä vaikeita asioita. Se kuitenkin yritti parhaansa, vaikkei joka sekunti ymmärtänyt mitä teki. Toinen kerta kuitenkin vasta vastalaukkojen parissa, joten siihen nähden oli ihan hyvä. Ei kaikkea voi tajuta sekunnissa.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa pidempi maasto, jossa mentiin jonkin verran ravia ja yksi laukkaylämäki. Muutama silta ja puron ylitys. Yksi meidän pidemmistä lenkeistä.

Tänään (eilen) oli sitten oikeasti rento päivä, kun käytiin vaan vähän kävelemässä ilman satulaa.

Nyt alkaa sitten jatkosuunnitelmatkin selviytyä. Meillä on reilun kahden viikon päästä muutto edessä (hui ja paljoakaan en ole vielä pakannut. Koira, hevonen ja ihminen pakattavana, voi tulla kiire...) ja sitten meitä odottaa uudet haasteet!