51. Kisaviikonloppu part.2: Kolme erilaista tulosta

Tosiaan aloitetaan torstaista. Kenkä saatiin jalkaan ja käänne oli ONNEKSI osunut niin kavion reunaan, ettei aiheuttanut mitään. Kengittäjäkin sanoi, että jos se siihen olisi tulehduksen aiheuttanut, ei Pete sillä jalalla seisoisi. Huokasin siis helpotuksesta.

Perjantaina mentiin melko kevyt koulutreeni, mutta Pete oli ihan super. Ei tehty mitään ihmeellistä, mutta kaikki sujui todella mallikkaasti. Pikku hiljaa herra oppii myötäämään ja rentoutumaan myös laukassa.

Lauantaina sitten sotkin aamusta loistavasti aikataulut ja kirosinkin niitä sitten koko päivän. Kisapaikalle päästiin kuitenkin loppujen lopuksi oikeeseen aikaan ja Pete ulos ja kamat niskaan. Verryttely oli maneesissa, jossa ei ollut montakaan ratsukkoa meidän lisäksi. Tiedä sitten oliko se syynä, vai kuuma ilma vai vaan joku erikoinen päähän pisto, mutta Pete oli aivan tajuttoman hyvä verkassa. Teki kaiken niin kuin pyysin ja pyöritti laukkaa tosi kivasti. Verkkahypyt oli ihan hyviä ja päästiin kerrankin kisoissa hyvillä mielin radalle, ilman suurempia tappeluita. Mun yllätykseksi Pete oli radalla aika flegu (tai siis Peteksi flegu...) kuunteli kaiken mitä pyysin ja laukkasi ihan kivasti, eikä vetänyt yhtään vastaan. Niimpä siinä sitten hurmioiduin ja jäin matkustelemaan 4-5 välissä, josta herra sitten herätti mut todellisuuteen luisumalla ohi. Siitä sitten skarpattiin ja jatkettiin loppuun. Perusradalta siis nelonen, minkä otan kyllä ihan omaan piikkiin, minkäs teet jos jää matkustamaan. Hevoseen tyytyväisenä sitten lähdettiin kotiin ja päätin sunnuntaiksi skarpata, kun alkaa omat mokat ärsyttämään. Hevonen paranee kilpailu kilpailulta ja mä vaan mokailen, ettei saada puhtaita. Höh. (Pahoittelen videon laatua...taas)

Sunnuntaina sitten lähdettiin hakemaan nollaratoja. Mun korvien väli kuntoon ja rata keskittyen joka esteeseen. Ekan luokan (70cm) verkassa Pete oli ihan jees, pari kanaloikkaa teki verkassa, mutta muuten aika hyvä. Niimpä lähettiin taas hyvillä mielin radalle. Niinhän siinä sitten kävi, että kun pitkästä aikaa saatiin nolla (niin sen lisäksi, että kameramies unohti kuvata..) niin sinivalkonen napattiin kotiin. Kunniakierroksellakin Pete käyttäyty oikein mallikkaasti! Hieno heppa.

80cm verkassa Pete oli aivan loistava, rentoutuikin tosi kivasti, vaikka oli useampi ratsukko maneesissa. Teki taas pari kanaloikkaa, missä roikuin mukana, mutta silti päästiin hyvällä fiiliksellä radalle. Tais tavotteet sitten unohtua siinä luokkien välissä molemmilta, nimittäin eka stoppi tuli neloselle. Se oli ihan mun moka, videolta näkee, miten Pete hiipuu kaarteen jälkeen, eikä siinä mun sotahuudot enää auta.. Ei sitä 80cm okseria sentään käynnistä pääse. Mun reaktiostakin huomaa, että ärsytti. Siinä sitten keräsin itteni ja ylihän siitä päästiin. Sarjalle tuli ihan älyttömän hyvin! Ja sen jälkeen oli linja okserille, jossa oli portti alla. Sellaset portit yleensä syö pieniä suomenhevosia, niin Pete otti varmanpäälle ja tökkäs siihen sitten. Mur sanon minä. Miksi ihmeessä ei voi ratsastaa koko ajan? No saatiin sitten mennä rata loppuun, joka sitten menikin oikein hyvin. Mut sitten kutsuttiin tuomaritorniin, kun hylkäyksen jälkeenhän raippaa ei enää saa käyttää. Tuomarin kanssa oltiin vähän hakusessa molemmat että missä sitä raippaa käytin ja käytinkö sittenkään. Tuomari sanoi käyttäneeni siniselle pystylle, mille Pete vähän mutkittelee. En kuitenkaan tiedostaen sille käyttänyt. (Videota tarkemmin katsoessani huomasin näpäyttäväni punaiselle okserille tokalla kerralla kaulalle, joten ihan oikein tuomari mut torniin kutsui, muisti vaan väärän esteen). Anyway hevoseen olen tyytyväinen, samoin ekan luokan rataan. Tokan luokan ratakin oli ihan jees, mutta voishan sitä oikeesti jokaiselle esteelle ratsastaa... Radasta on hyvälaatuinen video, jota blogger ei nyt ainakaan suostu lataamaan valmiiksi. Yritän ladata sen myöhemmin uudestaan tai laittaa johonkin muuhun postaukseen... höh.

Nyt sitten on pieni tauko kisoissa, kun leiri ja muutto edessä. Saas nähdä millon päästään seuraavan kerran radoille. Muutamat kisat pitäisi vielä ainakin käydä ennen syksyn kuninkaallisia, mutta nekin varmaan sitten heinä-elokuussa. Tämä viikko valmistaudutaan leiriin. Ensi sunnuntaina lähdetään siis pitkään odotetulle leirille, jossa meneekin sitten melkein viikko. Tämä viikko menee valmistautuessa lakkiaisiin ja lauantaina saan vihdoin lakin. Blogiin tulee luultavasti siis pieni tauko, mutta lupaan pitkän postauksen sitten leiristä!

50. Ylimääräsiä sydämentykytyksiä

Tänään oli tarkoitus mennä koulua ihan kunnolla. Lähdin hakemaan Herraa laitumelta ja matkalla portille huomasin, että on oikea etukenkä pikkasen vinossa. No siinä hetken kirosin, koska kisat piti kuitenkin olla viikonloppuna, että taas näyttäisi siltä, että pitää peruuttaa. Kuitenkin viime viikosta oppineena soitin ensin kengittäjälle. Meidän onneksi yhdellä hevosella on huomenna kengitys, niin lupasi kengittäjä laittaa Peten kengän samalla. Ehdin jo huokasta helpotuksesta.

Käytävälle päästyämme ajattelin repiä kengän kokonaan pois (oli vielä sisäsyrjältä kiinni). Jalkaa nostaessa huomasin ulkosyrjän käänteen olevan kaviossa sisällä. Vähän alkoi syke siinä sitten nousta, kun kehittelin päässäni sille jalkaan kaviopaiseen ja kaikkea muuta, kun leirikin tulossa. Kenkää en irti saanut, mutta käännettyä kuitenkin "paikoilleen". Oli sen verran tiukassa että pysyy paikallaan huomiseen niin. Pesin sitten kavion hyvin. Käänteen painama kolo oli kuitenkin niin lähellä kavion reunaa, ettei näkynyt kengän alta. Huomenna sitten näkee, kuinka paha kolo siinä sitten oikeasti on. Käänne ei kuitenkaan ollut ilmeisesti kokonaan painunut kavioon, mutta jonkinlaisen kolon olin kuitenkin huomaavinani. Kavio ei kuitenkaan ollut lämmin, eikä Pete sitä arkonut mitenkään, että toivottavasti nyt selvittiin säikähdyksellä.


Viime kesänä leirillä

 Peten ötökkäongelma näyttää tällä hetkellä parantuneen osittain. Tiedä sitten, johtuuko valkosipulista, ötökkämyrkystä vai pahanhajusesta cothivetistä (haavasprayn tyyppistä suihketta, joka haisee pahalle, muttei sotke niin pahasti kuin liila haavaspray), mutta nivuset ovat paremman näköiset. Haavat eivät enää tiputa niin paljoa verta jaloille, eilen oli vaan vähän tippoja tänään vain muutama yksittäinen. Jee!

Pete sai jäädä hiekkatarhaan illaksi ja joutuu huomennakin olemaan hiekalla, eikä pääse laitumelle. Tarhassa se ei pääse niin paljoa liikkumaan (vaikka toki liikkuukin tarhassa kiitettävästi), mikä on parempi kenkää ajatellen. Nyt seurataan vielä perjantaihin ja jos jotain ilmenee, niin perun vasta sitten kisat ja katsotaan tilanne uudestaan. Nyt kuitenkin toivotaan kavion kanssa parasta ja että olen vain pelännyt turhaan.

49. Taistelu ötököitä vastaan

Eilisessä postauksessa kerroin meidän ötökkäongelmasta ja tänään sitten päätin aloittaa taistelun niitä vastaan. Ajoin Horzeen hakemaan tarvikkeita, jotka tuskin voittavat ötökät, mutta helpottavat luultavasti Peten oloa. Vaikka ei ne nyt niin suuresti näytä herran elämää häiritsevän...

Pohdin sitä, että 2009 kesällä, kun Pyry söi valkosipulia, ei ötököitä sen ympärillä ollut lähes yhtään, vaikka muita ne kiusasi paljon. Päätin siis kokeilla nyt valkosipulikuuria Petelle ja tänään se sai jo ensimmäisen maistiaisen pellavan seassa. Imuroi aika nopeasti limat naamaansa ja etsi tyhjästä kupista vielä lisää. Höpsö heppa.

Toinen asia, minkä ajattelin Peten oloa vähän helpottavan on "pyövelihuppu" (oikealta nimeltään hyönteishuppu tai muu..). Meillä noi huput ovat saaneet nimekseen pyövelihuppu, koska Pyryn versio (kuvan näkee edellisestä postauksesta) oli todella pyövelihupun näköinen. Kärpäset varsinkin menevät koko ajan Peten silmiin, niin että ne rähmivät todella paljon, niin kokeillaan nyt tätä huppua. Pete oli ensin ihan ulapalla hupun kanssa, kun näkeminen ei ollutkaan ihan samallaista, kuin ilman. Tottui kuitenkin siihen nopeasti ja pystyi toimimaankin sitten normaalisti.



Tässä Peten versiossa on "reikä" korvien välissä, josta osa herran otsatukasta tulee hauskasti ulos :D



Tämän päiväisen koulutreenin jälkeen, joka muuten meni älyttömän hyvin alkuvaikeuksien jälkeen, Pete oli sen verran hikinen, että huuhdoin sen ja pääsi sitten piehtaroimaan hiekkatarhaan. Sai hiekasta mukavan kuorrutteen ötököitä vastaan ja sen lisäksi suihkutin hyönteismyrkkyä vielä päälle. Ehkä me vielä voitetaan ötökät... tai sitten ei.

Tänään oli taas pahemman näkösenä nivuset, kun oli niin paljon puremia. Eilisen yhden jalan sijaan, tänään molemmat takajalat olivat veritipoilla. Tapoin myös kesän ensimmäisen paarman, joka yritti syödä Peteä. Ehkä tätä pitää vaan kestää ja odottaa talvea... Eletään nyt kuitenkin alkava kesä ensin, ötököistä huolimatta!

48. Kahlaamista ja hyppyjä

Perjantaina, kun pääsin Keski-Suomesta kotiin kävin irtojuoksuttamassa Peteltä ylimääräset energiat pois. Pikkasen oli energiaa kertynyt parin päivän aikana, mutta suurimman osan se juoksi hyvin pois.

Lauantaina lähdettiin Husöön maastoon pitkästä aikaan. Mentiin metsän kautta, missä Pete välillä vähän yritti mennä lujaa, mikä ei oksista johtuen ollut mulle se paras vaihtoehto. Päästiin kuitenkin turvallisesti Husöseen asti. Siellä sitten hypättiin vähän maastoesteitä, kunnes ratsastuskoulun tuntilaiset tulivat hyppäämään. Pete hyppäsi oikein nätisti ja oli koko ajan hallinnassa, vaikka odotin vähän muuta. Lähdettiin sitten maastoesteiltä kohti meren rantaa, jossa ajateltiin käydä vähän kattomassa, mitä hepat sanoo merivedestä. Ajattelin, että Pete vetää samantien liinat kiinni, eikä edes harkitse mereen menemistä, meressä kuitenkin on aaltoja ja se ei lopu ihan hetkeen. Mun yllätykseks Pete käveli korvaa heilauttamatta melko syvällekin mereen, melkein mahaan asti ja kahlasi siellä pitkään. Parin viikon päästä olisi tarkoitus yrittää päästä uimaan. Ehkä siitä tuleekin vesipeto!

Tänään sitten ajattelin irtohypyttää pitkästä aikaan, kun ne kisatkin ehdin perua. Joten rakensin kujan väleillä ristikko - innari - ristikko - 1 laukka - pysty - 1 laukka - okseri. Pete hyppäsi alusta asti innoissaan ja meni aina kujaan, kun huusin, että kuja. Se on kyllä miljoona kertaa helpompi irtohypyttää kun Pyry. Pyryä sai aina jahdata kujaan asti, mutta Pete menee sinne mielellään. Okserin noustessa huomasi, ettei herra ole vähään aikaan hypännyt irtona. 120cm meni vielä helposti, mutta 130cm veti sitten stopin. Tiedän, ettei se ollut kapasiteetistä vaan rohkeudesta kiinni, Pete kuitenkin joulun alla hyppäsi 135cm helposti yli. Haettiin kuitenkin hyvä fiilis takaisin ja jätettiin 120cm. Alla videopätkä, muistaakseni okseri on 110cm.

Tänään sitten oli taas ötökät syöneet Peteltä nivuset auki. Viime kesänä ötökät kiusasi Peteä niin, että sekä nivuset, että välillä myös turvassa olevat puremat tiputtivat verta. Olen yrittänyt suojella varsinkin nivusia nyt jo myrkyttämällä Peteä, muttei se näytä hirveästi auttavan. Tänään oli taas toinen takajalka ihan veritipoissa, kun ötökät repineet ihon auki. Huuhtelin sen sitten vedellä, mutta tuntui kutiavan ja kirvelevän sen verran, että Pete meinasi hermostua liikaa. Yritän nyt keksiä jonkun hyvän suojelukeinon herralle. Samoin kaikki ötökät tykkäävät ärsyttää Peten silmiä niin, että ne vuotavat todella paljon. Niimpä ajattelin tässä, kunhan kerkeän, käydä ostamassa ötökkähupun. Pyryllä oli todella hyvä, mutta sen mallista en ole löytänyt enää mistään.



Jäljellä vielä osa veripisaroista pesun jälkeen.




Todettu hyväksi hupuksi, mutta ei mallia en löydä enää mistään :(

Viikko menee taas treenatessa ja viikonloppuna on molempina päivinä taas kisat. Sen jälkeen onkin viikon hyppytauko ja sitten leirille lähtö!

47. Pikapäivitystä

Päivittäin nyt nopeasti teille tilannetta. Eli tulin tiistaina ite Keski-Suomeen hoitamaan mm. pääsykokeet ja kattomaan Petelle tallipaikkaa kattomaan. Pete on siis ollut vapaalla muutaman päivän ja huomenna palaan takaisin Helsinkiin.

Meillä piti sunnuntaina olla kisat, mutta herra Pete oli antanut kavereiden vähän juoksuttaa itseään laitsalla ja irrottanut tiistai aamuna toisen etukengän. Ehdin sitten kisat perua, kun kengän saaminen ennen sunnuntaita oli epävarmaa. Tänään kuitenkin onneksi tuli mukava yllätys, kun meidän kengittäjä laittoi viestiä, että ehtii tulla sen laittamaan. Ympärikengityshän meillä on vasta parin viikon päästä ja Petellä menee kaviot tosi nopeesti huonoon kuntoon ilman kenkiä (huono kaviolaatu...). Joten nyt sitten ei ole kisoja sunnuntaina, mutta kenkä onneksi jalassa. Ensiviikolla kun on taas parit kisat edessä.

Pakko vielä mainita, että sunnuntaina käytiin kaverin kanssa maastossa. Mentiin sellainen lenkki, jonka jälkeen syksyllä sanoin, ettei Pete sille lenkille pääse enää ikinä. Lenkillä on paljon vesilätäköitä, jos on yhtään satanut. Matkalla on myös iso puro, jossa vettä on hevosia polviin. Syksyllä tipuin jo alkumatkasta (olin tosin ilman satulaa..), kun herra päätti yllättäen hypätä pikku lätäkön. Jalkauduin onneksi kaatumatta ja osumatta vesilätäkköön. Myös puro aiheutti harmaita hiuksia tuolloin. Vähän epäileväisenä siis lähdin matkaan sunnuntaina, lun kaveri halusi juuri sille lenkille (lenkki itsessään on älyttömän hyvä, paljon mäkiä ja pystyy menemään myös muuta, kuin käyntiä). Noh eipä siinä sitten mitään, Pete käveli innoissaan jokaikiseen vesilätäkköön, mikä eteen tuli. Myös niihin, mitkä kaveri kiersi kuivan kautta. Ravissakin tyyppi meni korvaa heilauttamatta lätäköihin. Ainut, minkä kohdalla Pete mietti sekuntin ajan, oli puro. Ja niin se vaan rohkaisi mielnsä ja kahlasi läpi. Siitä tulee vielä vesipeto! Odotan, että meri lämpiää tarpeeksi, jotta päästään kokeilemaan uimista. En kyllä olisi Petestä ikinä uskonut!

Pahoittelen kuvatonta postausta, kun ei ole omaa konetta mukana, niin ei ole kuviakaan...

46. Tallikisat

Tänään oli siis tallillamme kisat, joissa toimin itse ratamestari/tuomari/mikätahansaasia tehtävissä (kyseessä siis lähes tallin sisäiset kisat, joten osallistuin itsekin luokkaan). Nukuin aamulla jo pommiin, joten päivä alkoi hienosti. Ehdin kuitenkin hoitaa kaikki asiat, jotka pitikin ja päästiin kisat aloittamaan ajoissa. Oltiin onneksi rakennettu esteet jo eilen illalla, niin vähän helpotti mun aamua. Hypättiin Peten kanssa vasta toisessa luokassa, joten herra sai tarhailla vielä jonkun aikaa. Laitoin sitten luokkien välissä hirveellä kiireellä Peten kuntoon ja iskin jollekin käteen seisomaan.

Verkassa Pete oli kotikentän mukaisesti ihan ok. Ei ensin edes tajunnut, mistä on kyse. Ei välittänyt esteistä ja meinasi alkaa leikkimään kouluhevosta. Herättelin sen kuitenkin ihmeellisestä koulumaailmasta nopeesti ja alettiin hyppäämään. Otettiin pari hyppyä ristikolle ja sitten pystylle. Eka hyppy pystylle oli aikamoinen banjailoikka. Kattelin vaan taivaalta alas, että käytiin vähän korkealla. Tultiin vielä pari kertaa vähän hallitummin. Sitten pari hyppyä okserille, jolle tuli ihan hyviä hyppyjä.

Meillä ratakorkeus oli siis 90cm, ennen radalle lähtöä mietin jo hetken että itsemurhaakohan tässä lähden taas tekemään (itsesuunnittelemani rata alkoi vähän pelottaa...ironista). Päästiin kuitenkin liikkeelle, niin ei siinä paljoa ehtinyt mitään miettimään. Pete oli ihan liekeissä. Tuli hyviin paikkoihin ja kääntyi ihan jumalattoman hyvin. Meni kovaa Petelle tyypillisesti, mutta oli kuitenkin koko ajan hanskassa (meidän vauhdista ehkä kertoo se, että oltiin voittajaa seitsemän sekuntia nopeampia.. kyseessä kuitenkin pieni kenttä ja melko haastava rata..) Kuitenkin sähellettiin molemmat taas vähän seiska esteelle, jolle unohdin ottaa vikan pidätteen ja Pete ei ehtinyt kerätä koipiaan mukaan. Yksi alas, mutta se ei haitannut. Todella hieno Pete! ) Saatiin sitten sininen ruusuke, eli toinen sija. 90cm ei ollut meille (ainakaan kotona) korkea eikä mikään, hyvillä mielin siis päästään taas eteenpäin ja kohti korkeampia esteitä.



Ykköseste



Kakkoseste

Kolmoseste

Vitonen

Sarjan B-osa, kutonen



Seiska, joka otettiin alas



Kunniakierros

45. Luottamuksen voittamisesta

Ajattelin kirjoittaa tämän päivän treenin innoittamana teille siitä, mitä Peten luottamuksen voittaminen mulle merkitsee.

Petehän ei ihan jokaiseen ihmiseen luota (tai luottaa, ei siis pelkää ketään tai muuta, mutta se miten käyttäytyy eri ihmisten kanssa eroaa..), tämän sain kokea silloin, kun Pete asui Keski-Suomessa. Emme päässeet suhdettamme vahvistamaan ja usein joutuikin monista asioista keskustelemaan ja joskus jopa tappelemaan. Esimerkiksi tarhasta hakeminen oli usein yhtä tappelua. Saatoin juosta reilun vartinkin Peten perässä tuloksetta. Pete on sen verran kiinnostunut... tai oikeastaan laiska... että päästää ihmisen ihan jopa metrin päähän itsestään ja sitten lähtee ravailemaan karkuun. Juoksee reilun kymmenen metrin päähän ja jää odottamaan. Tämä on erittäin turhauttava tapa, koska ehtii jo uskoa että voitti, mutta eipä todellisuudessa voittanutkaan. Ongelmaa lähdin ratkaisemaan ruuan avulla. Herra on sen verran suomenhevonen, että ruoka kelpaa aina ja antoikin sata kertaa nopeammin ruuan avulla, kun ilman. Ei aina välttämättä heti ruuankaan kanssa, mutta huomattavasti nopeammin kuitenkin. Nykyään ongelmasta on suurimmaksi osaksi päästy. Aamupäivisin on vaikeampi saada tarhasta kiinni, jolloin usein varaudunkin ottamalla suosiolla ruokaa mukaan.

Tarhasta hakemista kaurakauhan kanssa viime syksynä

Toinen ongelma oli irtona juoksuttaessa kiinni saaminen, vähän samanlaatuista, kuin tarhasta hakiessa, mutta kentällä Pete ei kuitenkaan päästä edes lähelle. Tuskastuttavin muisto on viime kesäkuulta, kun herra juoksi kirjaimellisesti puoli tuntia kentällä antamatta kiinni. Olin muka niin pelottava, ettei kiinni voinut antaa. Istuin kentän keskellä luovutettuani ja mietin miten saan herran kiinni. Päädyin ruuan hakemiseen ja kun tulin takaisin kentälle, niin siinähän herra kiltisti odotti portilla sen näköisenä, ettei mitään pahaa olisi tehnytkään. Syksyllä vielä oli alussa samallaisia ongelmia Helsingissäkin, mutta niistä päästiin melko nopeasti eroon.

Iso merkitys mulle kuitenkin on sillä, että Pete toimii maastakäsin paremmin nykyään. Ennen oli vähän nyhväke, eli käveli ihan taluttajassa kiinni. Ei rynninyt päälle ja käveli ihan rauhallisesti, mutta ihmisessä oli vaan pakko kävellä kiinni. Nyt ollaan saatu hajurako tavaksi, mikä on hyvä kun ei koko ajan tarvitse nilkoille astumista pelätä. Samoin kentällä irtona seuraaminen on mulle tärkeetä, Pyry aikoinaan alkoi todella nopeasti seuraamaan ja sen kanssa tehtiin vaikka minkälaisia seuraamisharjoitteita. Peten kanssa syksyllä sain työstettyä sen, että käynnissä voi seurata. Meni kuitenkin pitkään niin, että jos yritin juosta, niin herra kaikkosi paikalta. Nyt vihdoin kuukauden sisään Pete on oppinut myös ravaamaan perässä.

Ollaan Peten kanssa molemmat niin päättäväisiä, että viime keväänä saatiin aika tappelut aikaan, kun keskusteltiin peruuttamisesta. Mä olisin halunnut peruuttaa ja herran mielestä en ollut johtajan paikalla, joten ei oltaisi peruutettu. Siinä sitten aikamme tapeltuamme päädyimme siihen tulokseen, että on paljon kivempi peruuttaa nätisti hetki ja sitten jatkaa muihin tehtäviin. Kyse ei ollut Peten osaamattomuudesta, kyllä se nyt peruutusavut osasi, se vaan halusi olla erimieltä. Meni pitkään niin, että peruutukset piti suorittaa yksittäisinä, eikä niitä voinut toistaa useinkaan. Nyt kuitenkin on saatu luottamus pelaamaan niin, ettei peruuttamisestakaan tarvitse keskustella, vaan se hoituu myös maastakäsin, kun seison Peten edessä ja pyydän peruuttamaan.

Peten luottamus on mulle todella tärkeää, koska se helpottaa kaikkea toimimista. Pete on mulle myös enemmän ystävä ja työpari, kuin esimerkiksi kisatarkoitukseen. Meillä ei kuitenkaan mitään välttämätöntä kisatavotteita ole, vaikka molemmat kilpailuhenkisiä ollaankin. Käydään vaan omaksi iloksi kilpailemassa. Nyt viikon sisään Pete on myös alkanut hörisemään aina mut nähdessään. Se kertoo paljon meidän parantuvasta suhteesta, ihan niinkuin se ymmärtäisi mun olevan nyt vaan sitä varten. Se myös nykyään tulee vastaan tarhan portille, kun pyydän. Jännittävää nähdä, mihin asti meidän suhde kehittyy, kun nyt viime aikoina Peten käytös on muuttunut noin paljon!

44. Lupaamani video

Video ei ole ihan sellainen, mitä alunperin suunnittelin. Silti se kuvastaa hyvin meidän vikaa päivää, kaikki pätkät ovat vikan päivän aikana kuvattu.

Video saattaa olla vähän tylsä, mutta se kuvastaa tarpeeksi hyvin mun ajatuksia Pyryä kohtaan.

43. Kisaraportti: yö ja päivä

Tänään valuin vasta puolen päivän aikaan tallille ja päivä alkoi Pete pesemisellä. Pete oli vähän hösa, mutta sain sen pestyä ja sitten se saikin kuivatella auringossa, kun pakkasin kamat ja siivosin karsinan (oliko edes outoa siivota vaan yksi karsina...) Päästiin sitten matkaan ja ajettiin Nurmijärvelle Uotilan Ratsastajien estekilpailuihin. Tavoitteena oli päästä kaikista oksereista hyvillä mielin ylin.

Pahoittelen, että videot ovat muokkaamattomia, mulla oli vähän erimielisyyksiä muokkausohjelman kanssa toimimisesta...

60-70cm

Verkka meni ihan ok, vaikka välillä olikin ahdasta. Pete kuitenkin oli melko rauhallinen verrattuna normaaliin kisaverkkaamme. Herra kuumeni vasta vikan verkkahypyn aikana ja sitten kontrolli hävisikin. Radalle lähdettiin kuumissa tunnelmissa, eikä radasta tullut oikein mitään. Laukka oli pääosin ristilaukkaa tai räpellystä, rikkoja ravillekin tuli useampi. Pete myös ajoittain valui etupainoiseksi. Itse hypyt oli ihan ok.

Uusinnan tokalle lähti vetämään hirveästi, eikä pidätteet mennyt edes alkuradan verran läpi. Koivet ei siis enää nousseet ja puomi tuli alas. Sen jälkeen hävisin itse kartalta. Olin kyllä menossa ihan oikeeseen suuntaan, mutta ajatuskatkon takia käänsin ympyrälle. Päästiin kyllä sitten jatkamaan ja loppurata ihan ok. Tuloksena siis 8 virhepistettä. Pakko kyllä myöntää, etten yhtään ehtinyt oksereita jännittämään.

80cm

Rataa rakennettaessa kävin vähän painia itseni kanssa, että lähetäänkö radalle vai ei. Päädyin kuitenkin siihen, että hypätään ainakin pari ekaa ja katotaan sitten uudestaan. Verkassa en hypännyt kuin pystyn pari kertaa. Pete oli kuitenkin paremman tuntuinen ja otin paljon kontrolliharjoituksia, jotta saisin pidätteet myös radalla läpi.

Rata alkoi mielenkiintoisesti, kun Pete yritti lähteä pitkällä sivulla viemään. Onneksi ennen lähtölinjaa, joten tein voltin ja sen jälkeen ei ollut koko radan aikana mitään ongelmia saada pidätteitä läpi. Hyvä niin. Rikkoja edelleen raville tuli pari, mutta ne oli enemmän tasapainollisista, kuin sähellyksellisistä, syistä. Pari ristilaukkaakin tuli, mutta niitä tulee kotonakin vielä ajoittain. Kutoselle tuli molemmille pieni ajatusvirhe ja otettiin useampikin puomi mukaan (näkyy huonosti videolla, mutta okseri oli kyseessä). Selvittiin kuitenkin rata loppuun ja olin oikein tyytyväinen Peteen, vaikkei uusintaan päästykkään, eikä tullut puhdasta.

Tavoite siis saavuttettiin, vaikkei kaikkein kauneimmilla radoilla. Keskittymisen kohdistaminen muihin kuin oksereihin sai mut unohtamaan jännityksen ja niimpä uskon, että okserikammo on nyt selätetty, ainakin suurimmaksi osaksi. Joten tästä jatketaan kohti isompia ja pelottavampia oksereita!

Ensi viikon lauantaina on vuorossa tallikisat kotitallilla. Mulla menee suurin osa ajasta hoitaessa tuomarin ja ratamestarin hommia, mutta hypätään kuitenkin Peten kanssa rata muiden jälkeen, korkeudesta en vielä tiedä. Kahden viikon päästä on taas edessä ulkopuoliset kisat, joissa sitten lähdetään taas tavoittelemaan puhtaita ratoja.

42. 3 vuotta, 1 kuukausi, 20 päivää

Se oli sitten siinä. Se on tällä hetkellä päälimmäisin fiilis. Koko päivä meni tallilla, pääosin Pyryn kanssa hengailessa. Käytiin maastossa ilman satulaa ja Pyry yritti tiputtaa mut sellaset neljä kertaa, höpsö. Käytiin pellolla syömässä vihreetä ja puunasin ponin hienoon kuntoon. Sitten vaan heppa kyytiin ja syvä hiljaisuus.

Paremman postauksen lupaamani videon kera teen myöhemmin, en uskalla luvata vielä millon. Huomenna nostetaan leuka pystyyn, jatketaan eteenpäin ja huomenna Peten kanssa kohti kisoja!

41. Elämän muutoksen myötä blogiin muutosta

Tosiaan ylihuomisen jälkeen on paikalla enään yksi puttepossu, joten tänään muuttui sitten jo blogikin. Banneri muuttui Petetäyteiseksi ja blogin nimi vaihtui yhteen puttepossuun. Pyryn sivua tulen muokkamaan varmaan huomenissa.

Huomenna pakkaan loput Pyryn kamat, pesen nahkakamat ja hevosen. Lauantaina kaikki muuttuu, mutta elämä jatkuu. Lauantailta kuitenkin luvassa pidempi video, kunhan vain muistan ottaa kameran mukaan.

Toinen lähtee, toinen jää...

40. Voittaja -fiilis!

Tänään päätin kohdata okseri pelkoni ja rakensin kentälle okserit molempiin suuntiin ja kavaleteilla pikkupystyn keskelle, että saan suunnan sujuvasti vaihdettua. Otin verkkahyppyjä kavaletille ja ristikolle. Laukka pyöri tänään älyttömän hyvin, myös heikompaan (vasen) suuntaan. Pystyin pidentämään ja lyhentämään laukkaa, sekä laskemaan oikeasti tahtia. Joskus, varsinkin huonoina päivinä, laukka on ajoittain suoraan sanottuna räpellystä. Osaksi varmasti johtuen Peten vielä huonohkosta tasapainosta ja osaksi esteinnosta.

Alotettiin todella pienestä, n. 40cm okserista. Olin esteitä rakentaessani tehnyt toisesta okserista n. 140cm korkean, ihan vain jotta vertailukohde, 40cm okseri, näyttäisi pieneltä. Todellisuudessa olisi se näyttänyt joka tapauksessa pieneltä. Pete kuunteli todella hyvin ja pääsinkin hyvään fiilikseen nopeasti ja sain korkeutta nostettua hyvää tahtia, ennen kuin Pete väsyi. Tavotteena oli ottaa paljon toistoja, yksinkertaisia hyviä hyppyjä ja saada korkeutta nostettua tarpeeksi.

Alusta asti laskin kolme viimeistä askelta ennen estettä, olen näin tehnyt joskus Pyryn kanssa, jos on kieltänyt. Hahmotan ponnistunpaikan paremmin ja saan hevosen rohkaistua hyppyyn. Tällä kertaa rohkaistava ei ollut hevonen, vaan minä itse. Pete kuunteli kiltisti ja käyttäytyi järkevästi. Pari kertaa se päätti viime hetkellä muuttaa mun määräämää ponnistuspaikkaa, mutta ei radikaalisti. Näillä kerroilla vaan ei jostain syystä tasapaino riittänyt lähteä hyppyyn niin kuin minä olisin halunnut, oikein siis Peteltä korjata parempaan paikkaan.

Mun jännitys oli melko hallinnassa, varsinkin oikeaan kierrokseen. Sitten kun mun olisi pitänyt hypätä vasempaan kierrokseen 90cm korkea okseri, mikä ei Petelle ole iso, eikä yleensä ole mullekaan ollut iso, alkoi vähän jännittää. Hengittelin sitten hetken ja lähdettiin esteelle. Ongelmitta päästiin yli ja useampaan otteeseen. Otin vielä muutaman hypyn molempiin suuntiin ja lopetettiin siihen, kun jäi hyvä mieli.

Askel lähempänä taas ollaan esteistä nauttimisesta. Hauska ajatella, että olen viime syksynä hypännyt 110cm ratoja kotona Pyryn kanssa ilman minkäänlaista ongelmaa, myös 120cm oksereita ja nyt kehitän 80cm oksereista kammon. Noh, eiköhän me tästä yli päästä. Alla on kuitenkin esteistä rakastava, varma hyppääjä, joten siltä kannalta ongelmaa ei ole, kunhan mun korvien väli vaan saataisi nyt kuntoon. Päätin nyt, että mennään viikonloppuna myös 80cm ja ratsastan vaan jokaiselle okserille laskien kolme vikaa askelta. Jos alkaa menemään holtittomaksi, niin jätetään mielummin kesken. Mennään kuitenkin alle pienempi rata, niin saadaan kunnolla verkattua myös oksereita. Ja sunnuntailta jälkiviisaana, verkataan kunnolla ja ajatuksen kanssa.

Pyry sai tänään juosta irtona ja päädyttiinkin hyppäämään pikkuristikkoa, minä ensin ja Pyry hölkkäsi perässä. Rapsuttelin sitten kentällä sitä hetken ja pääsi sitten vielä tarhaan hetkeksi. Outo ajatella, että kolme päivää lauantaihin ja sitten se on ohi. Huomenna varmaan mennään sen kanssa maastoon, torstaina varmaan hypätään jotain ja perjantaina mennään luultavasti jotain helppoa koulua. Sen lisäksi perjantaina on luvassa kamojen pesutalkoot ja myös Pyry itse joutuu suihkuun ja siistittäväksi, kamatkin pitäisi pakata loppuun. Lauantain aikatauluista ei ole vielä mitään tietoa, joten olen varmaan aamu seitsemältä tallilla ja lähdetään pitkälle maastolle, ihan kahdestaan.