72. Luistelua kesäkengillä

Kiirettä, koulua, kiirettä, laiskuutta. Tarvitseeko listaa selittää enempää?

Viime viikon alku meni aika rennosti valmistautuen torstain estevalmennukseen. Koulullemme tuli siis Kati Mallat pitämään valmennuksia ja päätin kerrankin repästä ja osallistua. Juuri kun lähdettiin tallilta kohti koulua alkoi satamaan lunta/räntää ja kaikkialla oli yhtäkkiä super liukasta. Niimpä luisteltiin maneesille, mutta selvittiin hengissä. Valmennuksessa hypättiin melko pientä, mikä osottautui meille hyvinkin hyödylliseksi. Meillä oli toisella pitkällä sivulla kolmen esteet suhteutettu väli, muistaakseni neljä tai viisi laukkaa per väli. Toisella sivulla oli kaarevalla linjalla pysty -innari. Kolmen esteen innarin jälkeen taas kaarevalla tiellä porttipystylle. Tehtäviä tultiin erikseen. Alotettiin ihan puomeista ja kontrollitehtävistä. Pete vastasi apuihin yllättävän hyvin, vaikka kävi vähän kuumana. Sain hyviä neuvoja omaan ratsastukseen, jonka avulla on hyvä jatkaa eteenpäin. Uudestaan mennään varmasti, kunhan valmennuksia järjestetään taas. Kokonaisuutena en oikein tiedä menikö valmennus hyvin vai huonosti, vai jotain siltä väliltä. Vaikka sain hyviä pätkiä, niin Pete kävi silti turhan kuumana. Nyt vaan siis treeniä lisää. Valmennuksesta on videomateriaalia, mutta suurin osa on kavereiden kameroilla, omani teki kylmäkuoleman. Laitaan siis materiaalia, mikäli saan ne käsiini.

Perjantaina aamulla olikin sitten jo ihan kunnolla lunta ulkona, reipas 20cm. Ensin aurasin ja liukastelin tieni koululle ja sieltä tallille ja tajusin, ettei Petellä ole mitään mahdollisuuksia pysyä pystyssä maastossa. Niimpä päädyin villiintymään ja mentiin tallin ympärillä käyntiä ja ravia PELKÄLLÄ riimulla ja narulla. En ikinä olisi uskonut niin Petellä tekeväni. Vuosi sitten ei mitenkään päin olisi käynyt mielessä tehdä mitään vastaavaa. Pete käyttäytyi aivan järjettömän hyvin ja ravissa jopa rentoutui nopeasti.

Lauantaille olin suunnitellut, että lähdetään maneesille ja juoksuttaisin Peten irtona. Hetken pohdittuani päädyin jäästä ja lumesta huolimatta liukastelemaan tieni sinne. Pete käyttäytyi tosi järkevästi, vaikka yritti vähän ottaa kipinää asioista, joita ei yleensä pelkää. Kuten autot ja traktorit. Selvittiin kuitenkin hengissä, pienten tilsojen saattelemana, maneesille. Päästin Peten irti ja ajattelin sen riehaantuvan täysin. Pete oli ihan tylsä eikä meinannut ensin tehdä mitään muuta kun vähän ravailla. Sain sen kuitenkin spurttaamaan laukassa kerran ja sitten se esittikin ihan järjetöntä ravia hetken. Päädyin ratsastamaan kaikki askelajit läpi, että sain vähän Peteä avuille. Totesin kuitenkin nopeasti sen olevan jo hyvin avuilla. Yllätyin myös siitä, miten sen laukka on oikeasti parantunut myös jo syksystä. Se aika nopeasti rentoutuu ja laukkaa pyöreänä ja kevyenä, varsinkin oikeaan kierrokseen. Vasempaan pitää vielä vähän hakea tasapainoa, mutta kivasti on edetty jo silläkin saralla. Pitäisköhän sitä villiintyä ja mennä koulukisoihin?

Sunnuntaina palloiltiinkin sitten taas oman tallin pihalla ja Pete oli ihan hauska, vaikka mitään en siltä tosissani mitään pyytänytkään. Lumipohjan vähän tasottuessa alkoi se olla vähän liukas, eikä siinä enää pystynyt oikein ravaamaankaan. Sain kuitenkin riittävän pitkän liikutuksen aikaiseksi, jotta voitiin lopettaa.

Eilen Petellä oli vapaa ja tänään mennään varmaan taas pihassa. Pitäisi nyt päättää, että odotanko että lumet sulaa (mitä luvataan ja ei luvata) ja olla kengittämättä uuteen kenkään vai soitanko kengittäjän laittamaan hokkeja alle. Petehän on ihan muutama viikko sitten kengitetty, enkä viitsisi ihan nyt heti laitattaa uudestaan, sillä kun muutenkin on huonot kaviot, niin mitähän ne tykkäisi parin viikon kengitysvälistä. Noh pitää katsella.

Kunnon hankia odotellessa!

71. Kaljutiikerin elämää

Vähän on ollut rankka syysloma ja sata kertaa on pitänyt avata kone tarkoituksena kirjoittaa blogiin. En vain ole jaksanut. Syyslomastani puolet vietin siis koululla ja toisen puolikkaan viiletin koko ajan joka suuntaan.Nyt kuitenkin ehdin vähän avata viime viikkoja teillekin!

Pari viikkoa takaperin tiistaina kävin siis klippaamassa Peten. Aloitin harjan puolelta kaulalta ideana, että jos tulee kauheaa jälkeä, niin saapahan ainakin piiloon. Loppujen lopuksi harjan puolesta tuli parempi. Vähän jäi raitoja, jonka takia Pete näytti kaljutiikeriltä muutaman päivän. Se, että klippasin hevosen sai aikaan hauskan reaktion näinkin pienessä paikassa. Kukaan, oikeasti kukaan, ei viime vuonna ihmetellyt tai sanonut mitään siitä, että klippasin hevoseni talveksi. Kai se on sitten jotenkin normaalimpaa Helsingissä, jossa treenaavia ratsukoita on enemmän. Täällä kuitenkin ihmetystä aiheuttaa kovastikin se, että en halua kuivattaa hevostani sataa vuotta treenien jälkeen, varsinkaan kun ei välttämättä ole aikaa juosta tunnin välein vaihtamassa loimea. Pyryn kuivattaminen viime vuosina oli oikeasti tuskan ja työn takana, vaikka talli onkin ollut lähempänä kotia, kuin Peten nykyinen. En siis halua löytää tallista aamulla märkää hevosta, kun nyt sen saan kuivatettua yhdellä loimella nopeasti. Usein jopa (kun kävellään esim. maneesilta kotiin) Pete kuivuu matkallakin. Suurin ihmetyksen (paheksunnan?) aihe on kuitenkin se, että Pete on suokki. En ymmärrä miten se vaikuttaa asiaan. Nimenomaan sen takia sen klippasinkin. Jos se olisi puoliverinen, se ei ehkä kasvattaisi samanlaista turkkia ja luultavasti hikoisi huomattavasti vähemmän, Pete kun suokkina tuntuu hikoavan aivan turhan helposti. Mutta samapa tuo, ihmetelkööt ihmiset rauhassa, eipähän ole heidän hevonen eikä heidän kuivatettava. Tehkööt omilleen niin kuin haluaa, klipatkoon tai olkoon klippaamatta, enhän minä niihinkään sano yhtään mitään. Saimpas avauduttua.




Kuvat otettu klippauspäivänä



Klippauksen kanssa samaisella viikolla pääsimme taas hyppäämään pitkästä aikaa. Hyppytauon kyllä huomasi, Pete ei meinannut pysyä housuissaan. Lopussa hyppäsimme n. metrin rataa ja siinä vaiheessa Petekin alkoi keskittyä. Taas tuli muutama puomi söheltäessä alas ja yksi kamikaze -loikka, kun ei oikein voinut keskittyä. Materiaalia piti saada, mutta minä lahopää jätin kamerat kaikki kotiin.

Muuten Pete onkin liikkunut viime aikoina melko kevyesti, pari kertaa löydetty itsemme maneesista (Pete on ollut SUPER!) ja käyty rankemmilla maastoilla. Tämän viikon tiistaina kummittytöni tuli äitinsä ja veljensä kanssa katsomaan Peteä ja pääsivät kaikki ratsastamaan. Vähän olin epäileväinen Peten käyttäytymisen suhteen, kun Pyry yleensä toiminut tälläisten tilanteiden kanssa. Pete kuitenkin teki taas vaikutuksen kaikkiin, varsinkin minuun, kun oli melkein hengittämättä, kun lapset olivat lähellä. Lasten äitinkin sai ratsastaa ihan "kunnolla" ja ravata ilman mitään Peten temppuja vaikka olosuhteet eivät olleet ihan parhaimmat (ei kenttää ja tuuli). Hienoin heppa taas jälleen kerran.

Nyt kun vihdoin pääsen taas normaaliin rytmiin (toisin sanoen tarpeeksi unta, eikä miljoona tuntisia päiviä) päästään kunnon treeniin. Ensi viikolla olisi suunnitelmissa päästä irtojuoksuttamaan Peteä koulun maneesiin, se kun niin rakastaa juosta irtona. Samoin jos saan apukäsiä haviteltua, pitäisi päästä taas hyppäämään.

70. Paljon kouluhommia

Miljoona ja yksi koulutehtävää takana. Helpottunu fiilis. Uskokaa tai älkää, tehtävää oli enemmän ku ikinä lukiossa. Se joka väittää amiksen olevan helppo, ni huhhuh, melkein tuli ikävä lukiota. Nyt kuitenkin ehkä taas helpottuu hetkeksi, kun uusi jakso alkaa.

Meillä Peten kanssa viikko meni ihan hyvin. Liikuttiin muutama päivä sänkkärillä, Pete oli aika jees ratsastaa. Torstaina eläinlääkäri tuli raspaamaan Peten. Eläinlääkäri oli mulle uusi tuttavuus, mutta Pete tunnisti hänet kyllä samantien. Meni hauskaksi kumipalloksi, jos sitä olisi tökännyt, niin olisi varmaan hypännyt kattoon! Antoi kuitenkin raspata todella nätisti, eikä eläinlääkäri edes rauhottanut sitä. Yhdet piikit löytyi molemmilta puolilta alapuolelta, muuten hampaat oli ihan okei. Saatiin eläinlääkäriltä myös matolääke, jonka tappelin sitten illalla Petelle. Vähän siinä vaiheessa kiehutti, kun ei ilta koululla mennyt ihan niinkuin piti ja olin vasta vähän vaille yhdeksän Peteä hoitamassa ja laittamatta oli vielä seuraavan päivän heinät, Peten ruuat ja matolääketappelukin edessä. Matolääke kuitenkin meni odotettua helpommin ja alkuvastustelun jälkeen Pete luovutti nopeasti. Pääsin sitten ihmisten aikaan vielä nukkumaankin, mikä oli todella mukava. Herätyskello kun soi koko viikon 5.50.



Kevät 2012


Eilen käytiin maastossa ilman satulaa ja Petellä oli vähän vänkyrä päivä. En tiedä vaikuttiko raspaus niin paljon, vai oliko vaan huono päivä, mutta ei voinut asettua oikealle, eikä päästää oikealta puolelta irti, ennen kuin tapeltiin asian kanssa jonkun aikaa. Pitäisi nyt päästä maneesille ratsastamaan avut läpi, kun pelto näyttää suoraan sanottuna mereltä. Tiistaina suuntana onneksi onkin koulu, kun mennään klippaamaan turkki pois. Siitä sitten samalla jäädään maneesiin vääntämään koulua. Torstaina olisi tämän hetken suunnitelmien mukaan tarkoitus päästä hyppäämään taas pitkästä aikaa. Palaillaan ensiviikolla, lähden nyt siivoushommiin!
Ps. Arvaatkaa harmittaako, etten pääse tänä vuonna HIHS:iin, kun lupauduin olemaan koululla syysloman? Fiksu minä!

69. Selässä jälleen

Noniin! Lauantaina sitten päätin olevani tarpeeksi terve (toisin sanoen, fiksu olisi edelleen levännyt, mutta kun mulla päätty sairasloma niin niin päättyi myös sairastaminen) ja aamulla oli tarkoitus kiivetä Peten selkään. Huono idea. Tai hyvä idea, miten sen nyt ottaa! Aamu alkoi tappelulla, käytävän sotkemisella ja harjapakin hajottamisella. Pete kun oli viikon kerännyt virtaa, niin olisi joko A. Halunnut ruokaa sillä sekunnilla nenän eteen tai B. Päästä ulos heti. Noh, minä kun päätin että liikkumaan mennään, niin ei siinä auttanut Peten riehumiset. Tosissaan siinä käytävällä seilatessa Pete sitten potkaisi harjapakkia, joka räjähti muutamaan kymmeneen osaan (pakki siis oli jo muutamasta kohdasta halki, kun ollut käytössä ensimmäisellä hoitoponillani Nicolla jo vuonna 2007). Kirosin siinä hetken. Hengitin syvään, yritin itse rauhoittua, josko Petekin siinä rauhoittuisi. Ja hah, se mitään rauhoittunut. Kävi siinä tallin omistajakin ihmettelemässä Peten touhuja, ei nolottanut yhtään. Ajattelin Peten sitten selästäkin räjähtävän käsiin, mutta kun pääsin selkään niin Pete oli kuin mikäkin lapanen. Just joo, ihan normaali hevonen mulla. Mentiin sänkkärillä koulua ja Pete toimi ihan kivasti, vähän oli hakemista loman jälkeen, eikä pohjakaan ollut ihan paras, silti jäi ihan hyvä fiilis.

Pete design!

Lauantaina lähdettiin sitten veljen kanssa Alajärvelle, kun Petelle piti hakea ruokaa. Harmikseni sain tietää, että kauppa josta olin suunnitellut Peten ruoat jatkossa ostaa lopettaa lähi aikoina. Kiva. Nyt sitten näyttäisi siltä, että pitää hakea ruoat Helsingistä tai yrittää jotenkin tilata netistä. Saatiin kuitenkin vielä pellava säkki mukaan, onneksi. Kävin sitten agrimarketissa, tarkoituksena hakea uusi harjapakki. No eihän siellä sitten mitään ollut. Onneksi äiti lupasi tuoda hööksistä samanlaisen uuden, kuin meidän vanha oli, jee! Lohdutukseksi agrimarketista kuitenkin tarttui mukaan uusi hieno heijastinloimi (edellinen on Pyrylle vuonna nakki ostettu ja alkoi olla vähän huonossa kunnossa), väliaikainen harjaämpäri ja Petelle uusi suolakivi. Eihän sitä ikinä voi päästä tyhjin käsin ulos kaupasta.

Uusi hieno heijastinloimi

Sunnuntaina lähdettiin illemmalla maastoon kera uuden heijastinloimen. Pelloilla alkoi olemaan sumua ja siitäkös Pete keksi kivoja mörköjä. Mm. auto, jonka toinen ajovalo on palanut tulee sumusta aivan varmasti syömään pienen suomenhevosen! Ratsastettavuudeltaan Pete oli kuitenkin yllättävän kiva ja möröistä huolimatta selvittiin hengissä kotiin.

Tänään käytiin vajaa puolituntia ravailemassa sänkkärillä ilman satulaa. Pete oli tosi kivan tuntuinen, vaikka meidän seurana olleet kaksi joutsenta aiheutti jonkin asteista kummastumista Petessä, niitä piti välillä vahtia.



Siellä oli joutsenia

 Mulla on tällä viikolla koululla talliviikko, joten olen suurimman ajan koululla. Peten liikutus jää siis aika pikapainotteiseksi, eikä ehditä tällä viikolla maneesille ollenkaan. Toivotaan, ettei sada niin päästäisiin sänkkärillä menemään paljon. Toisaalta ihan hyvä, ettei heti viikonlomalta aloita hurjaa treenaamista. Pitäisi yrittää ensiviikolla päästä hyppäämään joko koululle tai Peten vanhalle tallille. Alustavasti kyselin koulun klipperiäkin lainaan, että saisi Peteltä turkin pois, mutta pitää siitä vielä keskustella.