75. Kuvapostaus: Päiväni

Lupasin eiliseltä tämän kuvapostauksen, mutta ylläriylläri en saanut otettua kameraa mihinkään mukaan. Tänään kuitenkin tsemppasin ja kuljetin kameraa joka puolelle mukaan. Jotenka olkaapas hyvät:



Kymmenen jälkeen (Jee sai nukkua pitkään!) heräsin tälläisen karvaturrin vierestä. Kamu!

Ylös raahauduttuani vastassa oli tänään tasan 4 kuukautta vanha pikkurakki, vaihteeksi hirmu energisenä.

Keittiön ikkunasta näkyi ankea sää, masennus

Hyvä ruoka, parempi mieli. Tästä loihdin luxusaterian:

Pastaa ja punajuurisalaattia!

Ruokani raahauduin syömään omalle sohvalle samalla tätä leffaa töllöttäen.

Vähän ennen yhtä lähdin sitten kotipihasta ajelemaan kohti tallia.

Tallilla vaihdoin crocsit...

...kumppareihin. On vähän märkää ja mutaista joka puolella.

Peten päiväheinät odottamassa pääsyä syötäväksi.

Nälkäinen maha odotteleekin jo portilla!

Namnam, hyvää on. (ja on muuten myös mutaista...)

Autoni odottelikin jo pääsyä jatkamaan matkaa

Tädin pihasta auto starttasi tähän aikaan kohti uusia seikkailuita, oli vasta hämärää!

Ja kun tähän aikaan olin lähdössä kohti tallia oli jo pilkkopimeää.

Tallilla siivosin ensimmäisenä karsinan..

Ja sitten laitoin Peten pöperöt turpoamaan:

1. Pellavaa

2. Vanhaa kivennäistä (Racing Mineral Plus)

3. Vähän uutta kivennäistä (vaihdetaan takaisin Black Horseen)

Ja sitten vain odotellaan.

Peten hain tarhasta suoraan pesariin, kun kintut oli taas ihan mutaiset ja mudan takia turvonneet.



Betadine esiin ja takajalkojen pesu!



Puhtaat takajalat, mutta edelleen turvoksissa (turvotus laskee loppuun vasta liikuttaessa...)

 Tässä välissä käytiin vajaan tunnin käyntimaasto, mutta jätin kameran talliin ettei se hajoaisi syystä tai toisesta.

Karsinassa ei ollutkaan valmiiksi ruokaa. "Höh", sanoo Pete.

Pussitin iltaheinien lisäksi huomiset aamu- ja päiväheinät valmiiksi.

Vihdoin sai nenun eteen ruokaa, nälkäkuolema oli jo lähellä!

(Peten Ypäjältä ostettu nimikyltti, on hieno!)

Iltapuuroon vielä biotiinia sekaan...

...ja kyllä kelpaa!

Vihdoin kotiovella!

Kotiintuloaika.

Huh. Taas oli tarpeeksi tehtävää yhdelle päivälle. Kohta painan pään tyynyyn, että jaksan huomenaamulla nousta aamutalliin ja iloisesti kouluun!

74. Banneria, kuulumisia, ruokintaa, saappaita

Uusi talvisempi banneri näki päivänvalon tänään. En tiedä syytä, miksi siitä tyli bloggeriin noin huonolaatuinen, oli parempilaatuinen muuten. Monet kerrat oon kuitenkin todennut, ettei bloggerin kanssa kannata alkaa tappelemaan, häviän vaan turhaan. Joten se saa nyt olla tuollainen ainakin jonkun aikaa. En ole edes vielä päättänyt onko se kiva vai ei, mutta onpahan talvisempi.

Tämä viikko on edennyt jo pitkälle. Aika menee niin kauhean nopeasti. Pete liikkuu edelleen melko kevyesti, koska sillä on kesäkengät alla... Vieläkin. En viitsi huonokavioista hevosta turhan usein kengityttää, kun on pystytty liikkumaan kuitenkin sen verran. Täällä kelit vaihtelee koko ajan. Toisina aamuina on kaikki paikat jäässä ja toisina ihan sulaa. Yritä siinä sitten liikuttaa ja varsinkin loimittaa. Hengissä kuitenkin pysytty ja toistaiseksi myös pystyssä, ilman turhia liukastelemisia. Ensi viikolla on onneksi jo kuusi viikkoa edellisestä kengityksestä, niin voi ruveta soittelemaan kengittäjälle, josko vihdoin laitettaisi talvikengät alle. Peten tuntien siitä tosin sitten alkaa vielä ahkerampi bootsien käyttö, ettei vain saataisi turhia polkeamia ruununrajoihin.

Tiistaina juoksutin Peten juoksutusvyön ja sivuohjien kera. Pohja oli vähän kovahko, joten pyysin pelkkää ravia ja käyntiä. Keskiviikkona käytiin suht rento maasto. Eilen ratsastin pihassa avut läpi ilman satulaa. Huomasi, ettei ole tullut ratsastettua kunnolla hetkeen. Joutui vähän tappelemaan, että pidetäänkö vasemmalta kiinni ja taivutaanko kunnolla. Loppujen lopuksi päästiin asiasta yhteisymmärrykseen ja voitiin lopettaa. Tänään meillä on koulusta vapaata, joten vietin koko aamupäivän tallilla. Tein aamutallin (Pete ja toinen suokki ulos mutustamaan aamuheiniä, oli rankkaa!) ja Peten syödessä ulkona siivosin karsinan, laitoin huomiset ja illan heinät valmiiksi ja siivoilin vähän tallia. Olen tullut siihen tulokseen syksyn aikana, että päästään miljoona kertaa iloisemmin liikenteeseen, jos Pete saa syödä heinät ulkona (siis jos olen lähdössä aamusta ratsastamaan). Niimpä siis tälläinen ratkaisu. Lähdettiin sitten maastoon ja Pete oli vähän hämmentynyt, kun ei ollutkaan pimeää. Kaikkea piti tuijotella, vaikka lenkki ollaan menty noin sata kertaa. Kaikkialla oli uutta ja ihmeellistä, kun olikin yhtäkkiä valosaa. Ei se kuitenkaan mitään säikkyillyt tai sinkoillut, kuhan kyttäili.

Asiasta kukkaruukkuun. Pete on herkkä yskimään pölystä, jonka takia koko syksyn kastelin sen iltaheinät. Niistä heinistä, mitä se syö ulkona (aamu- ja päiväheinät), se ei yski vaikka niitä ei kastelisi, mutta sisällä syödyistä heinistä se on yskinyt. Kasteltuna se ei ole yskinyt, kunnes huomasin tässä viime viikolla, että se yskii muutaman kerran, kun aletaan ravaamaan. Päätin sitten kokeilla, yskiikö sen enempää, vaikka jättäisi iltaheinät kastelematta. Niimpä siinä sitten kävi, että saa nyt heinänsä kuivana.. myös sisälle. Ei yski yhtään enempää, vähän vaikuttaisi että jopa vähemmän. Saattaa yskäistä illalla kerran tai maksimissaan pari, kun syö heiniä. Liikuttaessa kun siirrytään raviin kerran, yleensä ei sitäkään. Katsellaan, miten edetään. Jos pysyy tälläisenä, saa syödä heinänsä kuivana. Jos menee pahemmaksi palataan kastelemiseen.

Ainiin! Olen ihan totaalisesti unohtanut kertoa mun uusista rakkauksista. Mullahan oli Mountain Horsen (en nyt muista mitkä) ratsastussaappaat, joihin mulla oli niin sanottu viha-rakkaussuhde. Ne oli ihan älyttömän kivat jalassa ja toimivat suurimman osan ajasta hyvin. Niiden kanssa oli kuitenkin ikuinen ongelma: ne aukesivat ratsastaessa. Joskus ne saattoivat pysyä kiinni koko ajan, joskus niitä piti olla koko ajan repimässä takaisin kiinni. Siihen tottui. Kuitenkin noin kuukausi sitten, suunnilleen, päätti vasen saapas kuolla ihan totaalisesti. Vetoketju hajosi, eikä sitä saanut enää kiinni. Missä täällä on suutari, joka tietää millainen vetoketju kannattaa ratsastussaapaisiin laittaa? En tiedä. Ja koska saappaat olivat kokeneet jo pitkän ja raskaan elämän, ainakin olivat sen näköiset, päätin ostaa uudet. Kävin sitten muutama viikko takaperin Helsingin reissullani Horzella hakemassa uudet saappaat. Nämäkin ovat Mountain Horset. Mallia en taaskaan muista. Samanlaisen kuin edelliset, vain pehmeämmällä nahalla ja (se kiinnitysjuttu mikä on saappaan yläpäässä...) nepparilla. Onko edes ihanat? Parhaat! Ja se luxus, kun saapasta ei tarvitse koko ratsastuksen ajan olla kiskomassa kiinni, vaan se pysyy. Sanoin kuvaamaton rakkaus! Okei, vähän liioiteltua, mutta ihanat ne on silti!

Huomenna ajattelin olla aktiivinen (kunhan vain taas muistan!) ja tehdä kuvapostauksen päivästä. Saa nähdä, mitä saan aikaiseksi.

73. Pohdintoja kuluneesta puolesta vuodesta

Huhhuh. Maanantaina 5.11 tuli siis täyteen puoli vuotta siitä, kun Pyry multa lähti. Puolen vuoden aikana on tapahtunut paljon, niin huonoa, kuin hurjasti hyvääkin. Kokoajan on ollut menossa johonkin suuntaan sen jälkeen, oli ylioppilasjuhlat, oli leiri, muutto, uusi koulu... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. En ole oikeasti pysähtynyt missään vaiheessa miettimään Pyryä ja sen lähtöä sen syvällisemmin. Monta kertaa viikossa, usein jopa päivässä, tulee muistoja Pyrystä. Miten se on toiminut, mitä se on tehnyt, mitä sen kanssa on tehnyt. Välillä selitän siitä muille ihan kyllästymiseen asti. Se on vaan ollut iso osa mun elämää, iso osa mun historiaa.

Pyry jätti muhun aukon. Vaikka ei sitä välttämättä ole musta sen isommin huomannut, on minussa edelleen se Pyryn paikka täyttämättä. Pyry oli vaan Pyry. Tietyllä tapaa olen todella onnellinen, että asiat menivät niin kuin ne menivät. Vaikka uutena vuotena oli se hetki, kun kerroin äidille muuttavani suunnitelmia ja jääväni Helsinkiin saadakseni pitää Pyryn, olen onnellinen että tein kuitenkin sen päätöksen olla aikuinen ja päästää irti. Sitä kun ei joku muu osannut. Silti olen todella onnellinen siitä, ettei mulla nyt ole kahta hevosta. Kuolisin luultavasti sen työmäärän alle, mitä se tuottaisi. Tällä hetkellä kun miettii, niin nostan hattua itselleni viime talven suorituksesta. Hoidin kaikki kahden hevosen päivittäishoidot ja pidin molemmat hyvässä kunnossa, huhhuh kaikkeen sitä on itsensä pistänytkin. Tällä hetkellä olen ihan onnellinen yhdestä hevosesta, onhan se sentään paras mahdollinen.

Tällä hetkellä mulla ei ole mitään hajua missä Pyry menee ja mitä se tarkalleen tekee. Ei ole ollut aikaa käydä sitä moikkaamassa. Aluksi en edes pystynyt. Minut toivotettiin tervetulleeksi katsomaan ihan milloin vain, mutta kun aikaa vielä olisi ollut, ei sydän ja järki mitenkään antanut mahdollisuutta lähteä sitä katsomaan. Nyt olisi jännä nähdä, mitä se tekee ja mitä sille kuuluu. Pystyisinkö olemaan sen seurassa niinkuin ennen ja jättämään sen sinne. Hui, vaikea sanoa. Tuskin ilman muutamaa kyyneleen valuttamista tilanteesta päästäisiin. Onhan se sentään vielä oma itsensä. (Tässä vaiheessa ajatuksissani kuulen sen omaperäisen hirnumisen kopista, kun oltiin lähdössä milloin mihinkin... apua.)

Viimeinen puoli vuotta on silti vienyt minua elämässäni hurjasti eteenpäin. Niin hevosasioissa, kuin muutenkin. Ja mikä parasta, se kuinka paljon puoli vuotta on vienyt Peteä eteenpäin. Pete muuttui jo viikon sisällä siitä, kun Pyry lähti. Se tajusi, ettei sen tarvitse jakaa huomiota (hmm... siinä määrin missä hevoset tajuavat... Eli Peten tapauksessa tämä kyseinen oli vain kuvainnollista...). Se hörisi nähdessään minut ja alkoi luottamaan enemmän ja enemmän, mitä enemmän sen kanssa vietti aikaa. Ja kun aikaa ei tarvinnut jakaa kahdelle hevoselle, jäi aikaa huomattavasti enemmän Petelle. Luultavasti Peten kanssa toukokuussa tuli jonkin asteinen käännekohta senkin elämään. Peten hurja kehitys puolen vuoden aikana on tässä vaiheessa ajateltuna jopa hieman pelottavaa. Hevonen jonka ajattelin olevan ikuisesti "Peten tasoinen" (suomennettuna: huonolaukkainen, esteitärakastava ja niiden yli milloin milläkin tyylillä räpeltävä, kirjaimellisesti PUTTE!) on tällä hetkellä kovastikkin menossa kohti helppoa B:tä, jopa pikkuhiljaa helppoa A:ta, jonka luulin olevan miljoonan vuoden työn takana. Estepuolesta puhumattakaan (hehheh.. en paljasta teille vielä ensi kauden tavotteita..)! Ja se laukka. Uskomatonta, mutta totta: sen lisäksi, että se laukka on kolmitahtista, niin siinä alkaa löytyä pyöreyttä ja peräänantoa. Pelottavaa.

Pyryn jättämä aukko on edelleen puolen vuoden jälkeen täyttämättä. Pyrystä jää varmaan ikuinen arpi mun sydämeen, haavat on nuoltu ja teipattu kuntoon, mutta silti sinne jää ikuisiksi ajoiksi jälki sen olemassa olosta. Silti tulen uudelleen ja uudelleen siihen lopputulokseen, että enkeli pilven reunalta on ollut tässä jutussa mukana, että asiassa kävi niin kuin kävi. Nyt kaikki keskittyminen ja työmäärä menee Peteen, joka on palkitsevin ystävä ja harrastuskaveri mitä oon ikinä tavannut. Miten voikaan niin paljon motivaatiota, yritteliäisyyttä, tyhmyyttä, fiksuutta ja sydäntä mahtua yhteen eläimeen. Se suhde joka meillä nykyään on... sitä ei voi selittää, se täytyy jokaisen kokea oman kaverin kanssa (kuvastaakohan tätä se, että mulla on huuli auki? Peten pään kovuus tuli todistettua eilen ja mun omat hampaat tuli vaan tielle... Vitsivitsi!). Tähän ei Pyryn kanssa ikinä päästy, eikä välttämättä päästä kenenkään muunkaan kanssa. Muistan kirjoittaneeni toukokuussa Pyryn lähdön lähestyessä, etten tiedä onko Petekään mun elämäni SE hevonen. Nyt voin korjata tuota lausetta, sillä se on!

72. Luistelua kesäkengillä

Kiirettä, koulua, kiirettä, laiskuutta. Tarvitseeko listaa selittää enempää?

Viime viikon alku meni aika rennosti valmistautuen torstain estevalmennukseen. Koulullemme tuli siis Kati Mallat pitämään valmennuksia ja päätin kerrankin repästä ja osallistua. Juuri kun lähdettiin tallilta kohti koulua alkoi satamaan lunta/räntää ja kaikkialla oli yhtäkkiä super liukasta. Niimpä luisteltiin maneesille, mutta selvittiin hengissä. Valmennuksessa hypättiin melko pientä, mikä osottautui meille hyvinkin hyödylliseksi. Meillä oli toisella pitkällä sivulla kolmen esteet suhteutettu väli, muistaakseni neljä tai viisi laukkaa per väli. Toisella sivulla oli kaarevalla linjalla pysty -innari. Kolmen esteen innarin jälkeen taas kaarevalla tiellä porttipystylle. Tehtäviä tultiin erikseen. Alotettiin ihan puomeista ja kontrollitehtävistä. Pete vastasi apuihin yllättävän hyvin, vaikka kävi vähän kuumana. Sain hyviä neuvoja omaan ratsastukseen, jonka avulla on hyvä jatkaa eteenpäin. Uudestaan mennään varmasti, kunhan valmennuksia järjestetään taas. Kokonaisuutena en oikein tiedä menikö valmennus hyvin vai huonosti, vai jotain siltä väliltä. Vaikka sain hyviä pätkiä, niin Pete kävi silti turhan kuumana. Nyt vaan siis treeniä lisää. Valmennuksesta on videomateriaalia, mutta suurin osa on kavereiden kameroilla, omani teki kylmäkuoleman. Laitaan siis materiaalia, mikäli saan ne käsiini.

Perjantaina aamulla olikin sitten jo ihan kunnolla lunta ulkona, reipas 20cm. Ensin aurasin ja liukastelin tieni koululle ja sieltä tallille ja tajusin, ettei Petellä ole mitään mahdollisuuksia pysyä pystyssä maastossa. Niimpä päädyin villiintymään ja mentiin tallin ympärillä käyntiä ja ravia PELKÄLLÄ riimulla ja narulla. En ikinä olisi uskonut niin Petellä tekeväni. Vuosi sitten ei mitenkään päin olisi käynyt mielessä tehdä mitään vastaavaa. Pete käyttäytyi aivan järjettömän hyvin ja ravissa jopa rentoutui nopeasti.

Lauantaille olin suunnitellut, että lähdetään maneesille ja juoksuttaisin Peten irtona. Hetken pohdittuani päädyin jäästä ja lumesta huolimatta liukastelemaan tieni sinne. Pete käyttäytyi tosi järkevästi, vaikka yritti vähän ottaa kipinää asioista, joita ei yleensä pelkää. Kuten autot ja traktorit. Selvittiin kuitenkin hengissä, pienten tilsojen saattelemana, maneesille. Päästin Peten irti ja ajattelin sen riehaantuvan täysin. Pete oli ihan tylsä eikä meinannut ensin tehdä mitään muuta kun vähän ravailla. Sain sen kuitenkin spurttaamaan laukassa kerran ja sitten se esittikin ihan järjetöntä ravia hetken. Päädyin ratsastamaan kaikki askelajit läpi, että sain vähän Peteä avuille. Totesin kuitenkin nopeasti sen olevan jo hyvin avuilla. Yllätyin myös siitä, miten sen laukka on oikeasti parantunut myös jo syksystä. Se aika nopeasti rentoutuu ja laukkaa pyöreänä ja kevyenä, varsinkin oikeaan kierrokseen. Vasempaan pitää vielä vähän hakea tasapainoa, mutta kivasti on edetty jo silläkin saralla. Pitäisköhän sitä villiintyä ja mennä koulukisoihin?

Sunnuntaina palloiltiinkin sitten taas oman tallin pihalla ja Pete oli ihan hauska, vaikka mitään en siltä tosissani mitään pyytänytkään. Lumipohjan vähän tasottuessa alkoi se olla vähän liukas, eikä siinä enää pystynyt oikein ravaamaankaan. Sain kuitenkin riittävän pitkän liikutuksen aikaiseksi, jotta voitiin lopettaa.

Eilen Petellä oli vapaa ja tänään mennään varmaan taas pihassa. Pitäisi nyt päättää, että odotanko että lumet sulaa (mitä luvataan ja ei luvata) ja olla kengittämättä uuteen kenkään vai soitanko kengittäjän laittamaan hokkeja alle. Petehän on ihan muutama viikko sitten kengitetty, enkä viitsisi ihan nyt heti laitattaa uudestaan, sillä kun muutenkin on huonot kaviot, niin mitähän ne tykkäisi parin viikon kengitysvälistä. Noh pitää katsella.

Kunnon hankia odotellessa!

71. Kaljutiikerin elämää

Vähän on ollut rankka syysloma ja sata kertaa on pitänyt avata kone tarkoituksena kirjoittaa blogiin. En vain ole jaksanut. Syyslomastani puolet vietin siis koululla ja toisen puolikkaan viiletin koko ajan joka suuntaan.Nyt kuitenkin ehdin vähän avata viime viikkoja teillekin!

Pari viikkoa takaperin tiistaina kävin siis klippaamassa Peten. Aloitin harjan puolelta kaulalta ideana, että jos tulee kauheaa jälkeä, niin saapahan ainakin piiloon. Loppujen lopuksi harjan puolesta tuli parempi. Vähän jäi raitoja, jonka takia Pete näytti kaljutiikeriltä muutaman päivän. Se, että klippasin hevosen sai aikaan hauskan reaktion näinkin pienessä paikassa. Kukaan, oikeasti kukaan, ei viime vuonna ihmetellyt tai sanonut mitään siitä, että klippasin hevoseni talveksi. Kai se on sitten jotenkin normaalimpaa Helsingissä, jossa treenaavia ratsukoita on enemmän. Täällä kuitenkin ihmetystä aiheuttaa kovastikin se, että en halua kuivattaa hevostani sataa vuotta treenien jälkeen, varsinkaan kun ei välttämättä ole aikaa juosta tunnin välein vaihtamassa loimea. Pyryn kuivattaminen viime vuosina oli oikeasti tuskan ja työn takana, vaikka talli onkin ollut lähempänä kotia, kuin Peten nykyinen. En siis halua löytää tallista aamulla märkää hevosta, kun nyt sen saan kuivatettua yhdellä loimella nopeasti. Usein jopa (kun kävellään esim. maneesilta kotiin) Pete kuivuu matkallakin. Suurin ihmetyksen (paheksunnan?) aihe on kuitenkin se, että Pete on suokki. En ymmärrä miten se vaikuttaa asiaan. Nimenomaan sen takia sen klippasinkin. Jos se olisi puoliverinen, se ei ehkä kasvattaisi samanlaista turkkia ja luultavasti hikoisi huomattavasti vähemmän, Pete kun suokkina tuntuu hikoavan aivan turhan helposti. Mutta samapa tuo, ihmetelkööt ihmiset rauhassa, eipähän ole heidän hevonen eikä heidän kuivatettava. Tehkööt omilleen niin kuin haluaa, klipatkoon tai olkoon klippaamatta, enhän minä niihinkään sano yhtään mitään. Saimpas avauduttua.




Kuvat otettu klippauspäivänä



Klippauksen kanssa samaisella viikolla pääsimme taas hyppäämään pitkästä aikaa. Hyppytauon kyllä huomasi, Pete ei meinannut pysyä housuissaan. Lopussa hyppäsimme n. metrin rataa ja siinä vaiheessa Petekin alkoi keskittyä. Taas tuli muutama puomi söheltäessä alas ja yksi kamikaze -loikka, kun ei oikein voinut keskittyä. Materiaalia piti saada, mutta minä lahopää jätin kamerat kaikki kotiin.

Muuten Pete onkin liikkunut viime aikoina melko kevyesti, pari kertaa löydetty itsemme maneesista (Pete on ollut SUPER!) ja käyty rankemmilla maastoilla. Tämän viikon tiistaina kummittytöni tuli äitinsä ja veljensä kanssa katsomaan Peteä ja pääsivät kaikki ratsastamaan. Vähän olin epäileväinen Peten käyttäytymisen suhteen, kun Pyry yleensä toiminut tälläisten tilanteiden kanssa. Pete kuitenkin teki taas vaikutuksen kaikkiin, varsinkin minuun, kun oli melkein hengittämättä, kun lapset olivat lähellä. Lasten äitinkin sai ratsastaa ihan "kunnolla" ja ravata ilman mitään Peten temppuja vaikka olosuhteet eivät olleet ihan parhaimmat (ei kenttää ja tuuli). Hienoin heppa taas jälleen kerran.

Nyt kun vihdoin pääsen taas normaaliin rytmiin (toisin sanoen tarpeeksi unta, eikä miljoona tuntisia päiviä) päästään kunnon treeniin. Ensi viikolla olisi suunnitelmissa päästä irtojuoksuttamaan Peteä koulun maneesiin, se kun niin rakastaa juosta irtona. Samoin jos saan apukäsiä haviteltua, pitäisi päästä taas hyppäämään.

70. Paljon kouluhommia

Miljoona ja yksi koulutehtävää takana. Helpottunu fiilis. Uskokaa tai älkää, tehtävää oli enemmän ku ikinä lukiossa. Se joka väittää amiksen olevan helppo, ni huhhuh, melkein tuli ikävä lukiota. Nyt kuitenkin ehkä taas helpottuu hetkeksi, kun uusi jakso alkaa.

Meillä Peten kanssa viikko meni ihan hyvin. Liikuttiin muutama päivä sänkkärillä, Pete oli aika jees ratsastaa. Torstaina eläinlääkäri tuli raspaamaan Peten. Eläinlääkäri oli mulle uusi tuttavuus, mutta Pete tunnisti hänet kyllä samantien. Meni hauskaksi kumipalloksi, jos sitä olisi tökännyt, niin olisi varmaan hypännyt kattoon! Antoi kuitenkin raspata todella nätisti, eikä eläinlääkäri edes rauhottanut sitä. Yhdet piikit löytyi molemmilta puolilta alapuolelta, muuten hampaat oli ihan okei. Saatiin eläinlääkäriltä myös matolääke, jonka tappelin sitten illalla Petelle. Vähän siinä vaiheessa kiehutti, kun ei ilta koululla mennyt ihan niinkuin piti ja olin vasta vähän vaille yhdeksän Peteä hoitamassa ja laittamatta oli vielä seuraavan päivän heinät, Peten ruuat ja matolääketappelukin edessä. Matolääke kuitenkin meni odotettua helpommin ja alkuvastustelun jälkeen Pete luovutti nopeasti. Pääsin sitten ihmisten aikaan vielä nukkumaankin, mikä oli todella mukava. Herätyskello kun soi koko viikon 5.50.



Kevät 2012


Eilen käytiin maastossa ilman satulaa ja Petellä oli vähän vänkyrä päivä. En tiedä vaikuttiko raspaus niin paljon, vai oliko vaan huono päivä, mutta ei voinut asettua oikealle, eikä päästää oikealta puolelta irti, ennen kuin tapeltiin asian kanssa jonkun aikaa. Pitäisi nyt päästä maneesille ratsastamaan avut läpi, kun pelto näyttää suoraan sanottuna mereltä. Tiistaina suuntana onneksi onkin koulu, kun mennään klippaamaan turkki pois. Siitä sitten samalla jäädään maneesiin vääntämään koulua. Torstaina olisi tämän hetken suunnitelmien mukaan tarkoitus päästä hyppäämään taas pitkästä aikaa. Palaillaan ensiviikolla, lähden nyt siivoushommiin!
Ps. Arvaatkaa harmittaako, etten pääse tänä vuonna HIHS:iin, kun lupauduin olemaan koululla syysloman? Fiksu minä!

69. Selässä jälleen

Noniin! Lauantaina sitten päätin olevani tarpeeksi terve (toisin sanoen, fiksu olisi edelleen levännyt, mutta kun mulla päätty sairasloma niin niin päättyi myös sairastaminen) ja aamulla oli tarkoitus kiivetä Peten selkään. Huono idea. Tai hyvä idea, miten sen nyt ottaa! Aamu alkoi tappelulla, käytävän sotkemisella ja harjapakin hajottamisella. Pete kun oli viikon kerännyt virtaa, niin olisi joko A. Halunnut ruokaa sillä sekunnilla nenän eteen tai B. Päästä ulos heti. Noh, minä kun päätin että liikkumaan mennään, niin ei siinä auttanut Peten riehumiset. Tosissaan siinä käytävällä seilatessa Pete sitten potkaisi harjapakkia, joka räjähti muutamaan kymmeneen osaan (pakki siis oli jo muutamasta kohdasta halki, kun ollut käytössä ensimmäisellä hoitoponillani Nicolla jo vuonna 2007). Kirosin siinä hetken. Hengitin syvään, yritin itse rauhoittua, josko Petekin siinä rauhoittuisi. Ja hah, se mitään rauhoittunut. Kävi siinä tallin omistajakin ihmettelemässä Peten touhuja, ei nolottanut yhtään. Ajattelin Peten sitten selästäkin räjähtävän käsiin, mutta kun pääsin selkään niin Pete oli kuin mikäkin lapanen. Just joo, ihan normaali hevonen mulla. Mentiin sänkkärillä koulua ja Pete toimi ihan kivasti, vähän oli hakemista loman jälkeen, eikä pohjakaan ollut ihan paras, silti jäi ihan hyvä fiilis.

Pete design!

Lauantaina lähdettiin sitten veljen kanssa Alajärvelle, kun Petelle piti hakea ruokaa. Harmikseni sain tietää, että kauppa josta olin suunnitellut Peten ruoat jatkossa ostaa lopettaa lähi aikoina. Kiva. Nyt sitten näyttäisi siltä, että pitää hakea ruoat Helsingistä tai yrittää jotenkin tilata netistä. Saatiin kuitenkin vielä pellava säkki mukaan, onneksi. Kävin sitten agrimarketissa, tarkoituksena hakea uusi harjapakki. No eihän siellä sitten mitään ollut. Onneksi äiti lupasi tuoda hööksistä samanlaisen uuden, kuin meidän vanha oli, jee! Lohdutukseksi agrimarketista kuitenkin tarttui mukaan uusi hieno heijastinloimi (edellinen on Pyrylle vuonna nakki ostettu ja alkoi olla vähän huonossa kunnossa), väliaikainen harjaämpäri ja Petelle uusi suolakivi. Eihän sitä ikinä voi päästä tyhjin käsin ulos kaupasta.

Uusi hieno heijastinloimi

Sunnuntaina lähdettiin illemmalla maastoon kera uuden heijastinloimen. Pelloilla alkoi olemaan sumua ja siitäkös Pete keksi kivoja mörköjä. Mm. auto, jonka toinen ajovalo on palanut tulee sumusta aivan varmasti syömään pienen suomenhevosen! Ratsastettavuudeltaan Pete oli kuitenkin yllättävän kiva ja möröistä huolimatta selvittiin hengissä kotiin.

Tänään käytiin vajaa puolituntia ravailemassa sänkkärillä ilman satulaa. Pete oli tosi kivan tuntuinen, vaikka meidän seurana olleet kaksi joutsenta aiheutti jonkin asteista kummastumista Petessä, niitä piti välillä vahtia.



Siellä oli joutsenia

 Mulla on tällä viikolla koululla talliviikko, joten olen suurimman ajan koululla. Peten liikutus jää siis aika pikapainotteiseksi, eikä ehditä tällä viikolla maneesille ollenkaan. Toivotaan, ettei sada niin päästäisiin sänkkärillä menemään paljon. Toisaalta ihan hyvä, ettei heti viikonlomalta aloita hurjaa treenaamista. Pitäisi yrittää ensiviikolla päästä hyppäämään joko koululle tai Peten vanhalle tallille. Alustavasti kyselin koulun klipperiäkin lainaan, että saisi Peteltä turkin pois, mutta pitää siitä vielä keskustella.