Tosiaan tänään oli edessä kauden ensimmäiset ja Peten ihkaensimmäiset aluekisat. Suunnattiin hyppäämään 80cm Keravalle. Näin jälkiviisaana usean asian olisi tehnyt toisin. Alkaen sieltä, että olisi ilmoittautunut myös seuraluokkaan 60cm, mutta ei.
Aamu meni ihan hyvin, sain Peten letitettyä, kamat kasattua ja Peten kyytiin. Oltiin siis periaatteessa kahdestaan liikenteessä isän kanssa. Yleensä meillä on ollut kisahoitaja mukana, loistavasti pärjättiin kahdestaankin, kun Pete on vähän oppinut käyttäytymään kisapaikalla ja suostuu seisomaan nykyään traikussakin yksin. Kisapaikallakin kaikki alkoi hyvin. Opetttelin radan, jossa ei muuten ollut sateenkaari estettä! Huh. Päädyin sitten varsin hyvään aikaan selkään ja verkkaamaan. Pete tuntu ihan hyvältä, vähän hösis, niin kuin aina kisaverkassa. Mutta toisen suunnan verkka oli maneesissa, niin mahduttiin hyvin muutaman ratsukon lisäksi sinne.
Seuraava jälkiviisaus tulee ensimmäisistä verkkahypyista. Miksi en laittanut ensin ristikoksi, kun apukäsiä oli kuitenkin maneesinpuolella mukana. No eka hyppy pystylle päin metsää, toinen paremmin. Seuraavaks herää kysymys, miksi en hypännyt okseria ensin pienenpänä? Varsinkaan, kun näköjään jäi se okseristoppi kummittelemaan omaan takaraivoon. Niimpä varmistin liikaa, enkä ollut hyppäämässä. Eikä Pete viisaana heppana hypännyt, olisin sittenkin halunnut hypätä ja jalkauduin varsin kauniisti alas. Olisin jäänyt jaloilleni, mutta Pete nykäsi vähän eteenpäin, kun peruutti askeleen ja muksahdin polvilleni hiekkaan. Eka ajatus oli että "kiva nää valkoset housut". Siinä sitten keräilin hetken itseäni. Mustelmareiteen jomotti tosi mukavasti, hengitin syvään ja eikun kyytiin. No eikös tämä sitten lisännyt mun hiljaa kasvavaa okserikammoa, tosi kiva. Aika alkoi pikkuhiljaa loppumaan, joten siirryttiin sitten ulkokentälle, jossa oli toisen suunnan verkka. Siellä oli sitten turhan moni ratsukko ja Petekös tästä kuumeni. Otettiin sitten kielto verkkapystylle ja meinasin jalkautua uudestaan. Ihan oikein teki Pete siinä vaiheessa, jäin varmistamaan ihan liikaa. Päästiin sitten kunnialla yli pystystä, mutta kattelin vaan kauhulla okseria siinä vieressä. Niimpä jätin sen sitten hyppäämättä. No oliko viisasta? Ei. Mutta pitkän pohdinnan käytyä ajattelin tsemppaavani paremmin radalla, jos nyt ei otettais siihen stoppia. Stoppi kuitenkin oli aika todennäköinen sillä mielentilalla.
Pian meidät sitten kuulutettiin radalle valmistautumaan. Ja herranjumala mua jännitti, mua ei ikinä jännitä estekisat. Ei oo ikinä jännittäny ja toivottavasti ei jännitä enää ikinä. Se oli ihan kauheeta. Kattelin vaan oksereita ja ne tuntu kasvavan nelkyt senttiä sen odottelun aikana. Petekin alko käymään ihan turhilla kierroksilla, mun hermostuneisuuden takia. Saatiin sitten lähtömerkki. Lähdettiin tavalliseen tapaan liikkeelle ravissa, erona se, etten antanut Peten ravata. Askellaji oli kyllä ravi, mutta en antanut ravata. Niimpä se hiipu ykköselle, mikä oli aivan oikein siltä. Ei sen tarvii estettä hyppäämään, jos en pyydä. Sit päätin että ihan sama mitä tapahtuu, niin nyt ihan totta, ei nää oo ees kunnon esteitä Petelle. Niimpä tsemppasin itteni ja päästiin ykkönen yli. Tosi hyvä väli ja hyppy kakkoselle. Ite jännitin edelleen niin, etten saanut pidätteitä läpi ja istunta ei auttanut sillä hetkellä yhtään. Kolmoselle tuli vähän reilu hyppy, kun Pete aisti että nyt jännitetään, niin varmisti sen yli. Sit vilkasin nelosokseria ja päätin, että nyt riittää... Niimpä käänsin voltille ja moikkasin tuomaria. (Meidän vihellettiin hylätyksi, vaikka missään vaiheessa en volttia tee loppuun, eli oikeasti oli keskeytys, mutten sitä sitten jaksanut enää käydä selvittämässä. Tämä näkyy ihan videoltakin.)
Pyysin apukäsiä maneesiin ja otin parit hypyt ristikolle ja pystylle, että saadaan hyvä mieli molemmat. Pakattiin heppa ja ajettiin kotiin.
Eli nyt on kehkeytynyt pahemman laatuinen okseriongelma, joka on kuskin korvien välissä. Tätä lähdetään selvittelemään viikon aikana, kun päästään hyppäämään. Luultavasti hypätään ihan pelkästään okseritreeniä tai jumppaa, jossa on oksereita. Petellähän ei mitään ongelmaa ole. Se vaan on alkanut luottamaan muhun ja antaa mun tehdä päätökset, kun ei ole enää niin tohkeissaan aina esteista, kun on saanut rutiinia. Hieno hevonen siis! Olen täysin tyytyväinen siihen, mitä Pete teki. Kaikki mokat on mun syytä, mun päätöksistä ja mun päänsisässä. Rata oli sellainen, mistä Pete olisi mun skarpatessa suoriutunut helposti puhtaana, joten aluekisat: täältä me vielä noustaan! Emme siis lannistu vaan kohtaamme pelkomme viikon aikana ja ensi sunnuntaina lähdetään hakemaan puhtaita ratoja (ja okserihyppyjä) seurakisoista!
Tässä vielä kuvia tästä päivästä, en videota viitsi julkaista, kun siinä ei oikeastaan ole mitään nähtävää. Myöskään valitettavasti mistään hypyistä tai tippumisesta ei ole kuvia.
 |
| Aamuheinät ennen kisoja. |
 |
| Selvästi kisoihin lähdössä.. |
 |
| YKSISARVINEN! |
 |
| Peten kisaletit |
 |
| Ihan varmuuden vuoksi, potkii maastossa kavereitakin, niin en välttämättä halua mitään välikohtauksia. |
 |
 |
| Kisaloimi<3 |
 |
| Valmiina lähtöön! |
 |
| Erittäin fiksu<3 |
 |
| Verkkaan menossa. |
 |
| Saas nähdä tuleeko enää valkoset.... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti